Yli kaksi kolmasosaa maailman suurimpien yritysten toimitusjohtajista katsoo, että yritysmaailman tulisi ottaa globaalit haasteet selkeästi enemmän huomioon toiminnassaan. Erityisen merkittävinä teemoina toimitusjohtajat pitävät kansalliseen ja yritysten kybertuvallisuuteen, teknologian kehittymisestä aiheutuvaan työpaikkojen vähenemiseen, tulojen epätasa-arvoon sekä sosiaalisten turvaverkkojen kehittämiseen liittyviä kysymyksiä. EY:n tuoreen selvityksen mukaan 76 % hallitusammattilaisista ja 79 % institutionaalisista sijoittajista aikoo tukea toimitusjohtajia tässä työssä.

499005.TIF

Merkittävinä globaaleina haasteina tutkimukseen vastanneet nostavat esiin myös tekoälyn eettisen problematiikan ja ilmastonmuutoksen. Tuloksissa ei ole maantieteellisiä eroja, vaan samat teemat korostuvat niin Amerikkojen, Aasian ja Tyynenmeren alueen sekä Euroopan, Lähi-Idan ja Afrikan vastauksissa. Tulokset pohjautuvat EY:n kesällä tekemään selvitykseen CEO Imperative study 2019, johon osallistui 200 maailman suurimpien yritysten toimitusjohtajista, 100 merkittävää institutionaalista sijoittajaa sekä 100 riippumatonta hallitusammattilaista.

“Aiempi näkemys siitä, ettei yritysten tarvitse ottaa kantaa tai vastuuta yhteiskunnan ja koko globaalin maailman haasteista, on selkeästi muuttunut myös yritysmaailman päättäjätasolla. Tänä päivänä toimitusjohtajat, hallitusammattilaiset ja sijoittajat katsovat, että kuten julkisella sektorilla, myös heillä on tärkeä rooli yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisemisessa sekä tasapuolisempien osallistumismahdollisuuksien ja kestävän kehityksen edistämisessä. Yli puolet tutkimukseemme osallistuneista toimitusjohtajista ja sijoittajista sekä yli 60 % hallitusammattilaisista myös katsoi, että aktiivisen roolin ottaminen on yritysten oman edun mukaista”, sanoo EY Suomen toimitusjohtaja Mikko Äijälä.

Globaaleihin haasteisiin tarttuminen nähdäänkin liiketoiminnan kasvun ja kehittymisen edellytyksenä ja siten enemmänkin mahdollisuutena kuin riskinä. Yli 90 % toimitusjohtajista myös kertoo kokevansa vähintäänkin keskimääräistä painetta globaaleihin haasteisin tarttumiseen niin asiakkailtaan, työntekijöiltään kuin suurelta yleisöltä. Merkittävimpinä kasvua ajavina globaaleihin haasteisiin liittyvinä tekijöinä yritysjohto näkee parhaiden kyvykkyyksien hankkimisen, kilpailuaseman parantumisen sekä uudenlaisten sijoittajien houkuttelemisen. Tärkeimpinä riskeinä yritysjohto puolestaan pitää myynnin vähenemistä ja asiakkaiden vieraantumista sekä ydinliiketoiminnasta etääntymisen.

Tässä uudenlaisessa työssään yrityksillä on sijoittajien tuki. 90 % kyselyyn vastanneista sijoittajista arvioi, että yrityksen toiminnalla tai toimimattomuudella globaalin haasteiden ratkaisemissa on ollut vaikutusta sijoituspäätöksen tekemisessä viimeisen kahden vuoden aikana. 60 % sijoittajista myös kertoi tukevansa pidemmän tähtäimen kasvua tukevia investointeja, vaikka ne heikentäisivät yritysten lyhyemmän aikavälin suoritusta.

“On rohkaisevaa nähdä, että pitkäaikainen ja kestävä arvon luominen saa sijoitusyhteisön tuen. Tutkimukseemme osallistuneista sijoittajista 83 % myös arvioi, että niiden merkitys sijoituspäätöksiä tehdessä tulee seuraavan viiden vuoden aikana vain kasvamaan”, kertoo EY:n partner Antti Hakkarainen, EY:n liikkeenjohdon konsultoinnin riskienhallintapalveluista.

Päättäjäportaan kyvykkyydet ja roolit muutoksessa

Vain kolmasosa vastaajista arvioi, että päättäjätason nykyiset kompetenssit ja toimintamallit sopivat sellaisenaan seuraavan vuosikymmenen vaatimuksiin ja mahdollisuuksiin. Viimeisen viiden vuoden aikana johtamisjärjestelmiä onkin jo muutettu ja ylimpään johtoon on ilmestynyt uusia positioita kuten innovaatiojohtaja (chief innovation officer) tai digijohtaja (chief digital officer).

Muutoksia on tiedossa tulevaisuudessakin, sillä 72 % toimitusjohtajista ja 82 % hallitusammattilaisista arvioi lisäävänsä tehtäviään tai vaihtavansa rooliaan ylimmässä johdossa. Yrityksen jatkuvan kasvun kannalta erityisen kriittisiksi kompetensseiksi vastaajat arvioivat digitaalisen murroksen ymmärtämisen (55 % vastaajista), innovaatiokyvykkyyden (53 %), tekoälyn hyödyntämisen (43 %), tietojenkäsittelytieteen (33 %) sekä käyttäytymistieteen (25 %).

”Odotettavissa on, että tulevaisuudessa myös yritysten yhteistyö ja kumppanuus erilaisten globaalien kysymysten ratkaisemiseksi syvenee ja laajenee sekä erilaisiin kansallisjärjestöihin että yli toimialarajojen”, Hakkarainen sanoo.

EY lyhyesti
EY on globaali tilintarkastuksen, verotuksen, liikejuridiikan ja yritysjärjestelyiden asiantuntija sekä liikkeenjohdon konsultti. Näkemyksemme ja korkealaatuiset palvelumme vahvistavat luottamusta pääomamarkkinoiden ja talouden toimintaan kaikkialla maailmassa. Kasvatamme huippuosaajia, joiden yhteistyöllä lunastamme lupauksemme ja rakennamme parempaa työ- ja liike-elämää sekä toimivampaa maailmaa asiakkaillemme, omalle henkilöstöllemme ja yhteisöille, joissa toimimme. Lisätietoja löydät internetistä www.ey.com/fi. Voit myös seurata meitä Twitterissä: @EY_Suomi.

Lähde:News Cision