Vanhempi, suojaa lastasi verkossa vaanivilta vaaroilta digiprofiililla!

”Kukaan ei laita lastaan jääkiekkoharjoituksiin tai pyörän selkään ilman kypärää, joten miksi päästäisit lapsesi verkkoon ilman mitään suojaa?” kysyy aiheellisesti ohjelmistoyhtiö Citruksen kyberturvallisuuden erityisasiantuntija Tessa Viitanen, joka tekee Suomessa pioneerityötä lasten ja nuorten verkkoturvallisuuden puolesta. “Haluan erityisesti naiset mukaan näihin talkoisiin. Jos osaat ostaa verkosta kengät, IT-taitosi ovat enemmän kuin riittävät siihen, että kykenet suojaamaan jälkikasvusi verkossa piileviltä vaaroilta.”

Tessa ja asian ympärille muodostunut #SurfSafe-koodariyhteisö ovat kehittäneet digiprofiili-konseptia, jonka kautta voidaan esimerkiksi määrittää, mitä sovelluksia ja sivustoja lapsi voi käyttää ja millaisin ehdoin. Näin varmistetaan, että esimerkiksi yksityisyydensuojaan liittyvät asetukset ovat aina vanhemman määrittämällä tasolla. Myös lapsen / nuoren ikä voidaan ottaa huomioon. Digiprofiililla voidaan rajoittaa esimerkiksi sitä, minkätyyppisiä sisältöjä lapsi verkossa kuluttaa.

#SurfSafe-tapahtumassa (ma 5.11.2018 klo 16 – 19 Ilmalassa, kts ohjelma alla) Tessa esittelee omassa puheenvuorossaan konkreettisesti erilaisia palveluita ja työkaluja (sekä kaupallisia että avoimeen lähdekoodiin perustuvia), ja niiden suojauskeinoja erilaisia uhkia vastaan. Käytännössä digiprofiili muodostetaan pilvipalveluun, ja kun uusia laitteita otetaan käyttöön, ne voidaan liittää digiprofiiliin.

”Nythän monen sovelluksen turvallisuusrajoitteet voi kuitata pelkästään painamalla nappia ja vakuuttamalla olevansa täysi-ikäinen. Digiprofiililla tällaisen mahdollisuuden voi eliminoida”, Viitanen kuvaa.

”Samoin kunnollisella digiprofiililla voi varmistaa sen, että lapsi esimerkiksi koulussa voi keskittyä koulunkäyntiin sen sijaan että hän ajautuisi räpläämään kännykkäänsä tunneilla”

Monia vaaroja voi estää teknisesti

Verkossa tapahtuvan kiusaamisen (cyberbullying) lisäksi on hyvin erityyppisiä kybervaaroja, joita lapsiin voi kohdistua. Nämä voivat tulla ulkopuoliselta taholta ja toisaalta, lapsi voi itse harkitsemattomuuksissaan tehdä verkossa erilaisia hölmöyksiä, jos mikään ei sitä estä.

Ns. catfishingissä puolestaan on kyse siitä, että joku henkilö voi valheellisesti hankkia lapsen tai nuoren luottamuksen esiintymällä jonain muuna kuin itsenään ja käyttää luottamusta väärin. Toinen toistaan hullummat YouTube-haasteet voivat yllyttää lapsen tekoihin, joissa voi jopa menettää henkensä. Lapset voivat myös jakaa itsestään epäedullista kuvamateriaala anonyymeissä palveluissa, kuten Snapchat ja katua sitä katkerasti kun kuvat leviävät hallitsemattomasti. Ja tietysti, ainahan verkossa voi onnistua käyttämään vanhempien luottokorttia.

Digiprofiilin avulla moniin näistä uhkakuvista voi varautua teknisin keinoin. Mutta ei kaikkiin.

”Koska aivan kaikkea ei voi teknologialla estää, tärkeintä olisi että on keskusteluyhteys lapseen ja että on kiinnostunut siitä, mitä hän verkossa tekee”, Viitanen painottaa.