Finanssiala ry:n selvityksen mukaan viime vuonna vakuutuspetoksia paljastui 30 miljoonan euron arvosta. Suurin osa näistä liittyy ajoneuvo- ja omaisuusvahinkoihin. Vakuutuskorvauksia tavoitellaan muun muassa uskomattomilla tarinoilla, liioittelulla ja lavastetuilla vahingoilla. Toisaalta vakuutuspetoksia ollaan valmiita yrittämään myös heikommalla tarinalla tai väärennetyllä kuvalla. POP Vakuutuksen vakuutustutkija Paavo Niemelä kertoo kolme esimerkkiä, joissa vakuutusyhtiötä on yritetty huijata korvausrahojen toivossa.

1. Vääntyneen kännykän kuva oli napattu suoraan Googlesta

Asiakas haki kotivakuutuksesta korvausta rikkoutuneesta puhelimestaan. Samsung Galaxy -puhelin oli tarinan mukaan jäänyt hissinoven väliin ja vääntynyt pahasti. Vakuutusyhtiön korvauspalvelu pyysi asiakkaalta kuvan vahingoittuneesta puhelimesta. Kun asiakas toimitti kuvan, korvauspalvelu huomasi heti, että toimitetussa kuvassa oli Samsungin Galaxyn sijaan Applen iPhone. Tarkemmassa selvityksessä paljastui, että asiakkaan toimittama kuva löytyy ensimmäisten joukossa Googlen kuvahaulla, kun hakusanana käyttää vääntynyttä Samsung -puhelinta.

– Mitään puhelinta ei ollut koskaan hajonnutkaan. Osa epärehellisistä asiakkaista ei välttämättä viitsi kehittää edes kunnollista tarinaa, vaan he ovat valmiita kokeilemaan, onnistuisiko huijaus. Tyypillisesti tällaiset petosyritykset selviävät aika helposti, kertoo POP Vakuutuksen Paavo Niemelä.

2. Television halkeamaksi paljastui revitty paperilappu

Asiakas ilmoitti osuneensa siivotessaan mopin varrella uuteen 55 tuumaiseen taulutelevisioonsa. Televisio oli haljennut nurkasta niin, että siihen jäi halkeamisen jälkeen näkymään vain valkoinen televisiopaneelin tausta. Jälleen korvauspalvelu pyysi asiakkaalta kuvaa vaurion kärsineestä omaisuudesta, ja toimitetusta kuvasta korvausneuvojat huomasivat, että television alanurkkaan oli liimattu revitty pala tavallista kopiopaperia.

– Kyseinen esimerkki osoittaa, että ihmiset kokeilevat, kuinka hereillä vakuutusyhtiöt ovat. Verrattain pienenä yhtiönä pystymme tarttumaan jo pieniin yksityiskohtiin ja poikkeamiin, ja saamaan ison osan vakuutuspetosten yrityksistä kiinni, valottaa Niemelä.

3. Asiakas haki matkavakuutuskorvauksia useammasta yhtiöstä

– Omaisuuspuolella vakuutuspetokset liittyvät usein myös matkavakuutuksiin. Ulkomailla tuntuu häviävän kaikenlaista; siellä katoaa matkalaukkuja ja laukun arvokasta sisältöä Bossin pukuineen. Näitä tehdään usein myös sarjana. Samoilta ihmisiltä voi tulla korvaushakemuksia eri matkalaukuista useampaan yhtiöön, vakuutustutkija Paavo Niemelä kertoo.

Eräässä tapauksessa asiakas jäi POP Vakuutuksella kiinni kolmannen matkavakuutuspetoksen kohdalla. Asiakas oli saanut jo kahdesta vakuutusyhtiöstä korvauksia hävinneistä matkatavaroista. POP Vakuutuksella kiinnitettiin huomiota siihen, ettei kadonneesta matkalaukusta myönnetä korvauksia. Kun tarina muuttuikin koskemaan matkalaukun varkautta, tapausta alettiin tutkimaan syvemmin. Tällöin selvisi, että asiakas oli aikaisemmin hakenut korvauksia samanlaisella matkalaukkusisällöllä muistakin yhtiöistä.

– Matkavakuutus ei korvaa kadonneita laukkuja, vaan vahinkotapahtumaan pitää liittyä esimerkiksi varkaus. Vakuutus ei valitettavasti korvaa sitä, jos matkalaukun hukkaa itse. Oman haasteensa meille tuo se, että matkavakuutusvahinkojen ilmoittaminen on nykyään hyvin helppoa, kun kaikki hoituu sähköisesti netissä. Korvausten hakemisen helppous on kuitenkin tiedossa ja sen mukanaan tuomiin haasteisiin on varauduttu, Niemelä painottaa.

Suhtautuminen vakuutuspetoksia kohtaan muuttuu vähitellen

– Takavuosina onnistuneesta vakuutuspetoksesta saatettiin kehuskella kaverille, mutta tänä päivänä tällainen kehuskelu ei enää ole ok. Yhä useampi ymmärtää, että vakuutushuijaukset näkyvät vakuutusmaksuissa. Petosten vuoksi joudumme jatkuvasti olemaan valppaina ja kouluttamaan ihmisiä sekä päivittämään vakuutusehtoja. Kaikki tämä heijastuu vakuutustuotteidemme hinnoitteluun, mistä kärsivät myös hyvät asiakkaamme.

– Vahvuutemme pienenä yhtiönä on se, että vakuutustutkija ja -tarkastajat pystyvät toimimaan lähellä korvausrajapintaa. Tunnemme toisemme hyvin ja pystymme ketterästi tarttumaan pieniinkin huijauksen merkkeihin. Pyrimme estämään pienimmätkin petosyritykset – se on velvollisuutemme hyviä asiakkaitamme kohtaan, linjaa Niemelä.