Sitä sanotaan, että suomalainen ei liiku tarpeeksi – sama suuntaus vaivaa koko kehittyvää yhteiskuntaa, liikumme liian vähän.

Liikunta-aktiivisuus laskee erityisesti 13 ja 15 ikävuoden välillä. Vielä 11 ja 13 vuoden iässä suomalaisnuoret sijoittuvat suositusten mukaisen liikunta-aktiivisuuden kansainvälisessä vertailussa verrattain korkealle. Suomalaiset 11- ja 13-vuotiaat pojat täyttivät liikuntasuosituksen neljänneksi yleisimmin ja tytötkin ylsivät seitsemän aktiivisimman maan joukkoon.
Ilmiön syitä voidaan pohtia. Liittyykö liikunta-aktiivisuuden väheneminen nuorten kypsymiseen kohti aikuisuutta vai löytyykö ilmiön selitys pikemminkin elinympäristöstä tai muista ulkoisista tekijöistä?

Armeijan kouluttajat kertovat: Varusmiesten kunto ennätyksellisen alhainen, metsä pelottaa ja pölli sytytetään sytkärillä nuotioksi. Vähemmän ja huonokuntoisempia nuoria käy nykyään armeijan, osa pelkää metsää eikä tiedä, mikä on rautakanki.

Kaikesta tästä huolimatta, pidetään lippukorkealla, liikutaan ulkona tai sisällä ja nautitaan talvesta.

ER-tuki ja Kettu Markkinointi tekevät omalta osaltaan jotain pientä liikkumisen ja hyvinvoinnin osalle, kantamalla pienen kortensa tiedottamisen kautta. Uudet sivustot hyvinvointi.pro sekä sportting.fi tuovat omalla osallaan lukemisen arvoista asiaa liikunnasta ja hyvinvoinnista – ja onhan sitten penkkiurheilijoillekin tullut oma sivustonsa kun vinkkaajaveikkaa.fi näki päivänvalon. Varsinkin nuo hyvinvointi.pro sivusto sekä sportting.fi ovat tarkoitettu myös yhdistyksille tuoda julki omia tapahtumiaan ja lajejaan laajemmalle lukijakunnalle.

Nämä jo kymmenet muut sivustot ovat ER-tuen systemaattisen työn tulosta. Työn, joka on käytännössä saanut alkunsa jo 1980-luvun paperilehdistä, 2000-luvun Ykkös-Lohjasta ja nykyhetken digitaalisen median tarpeista. Siinä missä lehdet ja kaupunkijulkaisut ovat paikallisia, digimedia voi tavoittaa samantien kaikki mahdolliset lukijat ympäri maailman. Olemme varmoja, että olemme oikeilla jäljillä ja jatkamme digikanaviemme kehittelyä ja työtä eteenpäin – tervetuloa mukaan kanssamme.

Siinä missä monet SEO-toimistot puhuvat asiakkailleen, että hankkikaan niitä paluulinkkejä – me emme puhu, me toimitamme. Meidän digikanavissamme on monia erilaisia mahdollisuuksia tulla esille, linkkien, artikkeleiden, haastattelujen muodossa- meillä on rakentamisesta, liikuntaa, ostoksia, muotia, kotia, uutisia, autoja, liikennettä yms. jokaiselle yritykselle löytyy varmasti ainakin yksi kanava valikoimistamme, jossa on hyvä näkyä ja saada noita Googlen kaipaamia paluulinkkejä – kysy lisää.