Työllisyyden nousu ei ole mikään automaatti eikä se lähtökohtaisesti luo uutta pelivaraa

Kolmiosaisessa blogisarjassa Säästöpankkiryhmän pääekonomisti Timo Vesala kommentoi vaalikevään keskeisiä talousteemoja.

Viimeisen parin vuoden aikana työllisyyden nostossa rauta on ollut nöyrää. Työllisyysaste on kohonnut vaivattoman näköisesti nopeammin ja korkeammalle kuin kukaan uskalsi edes toivoa. Mykistävän hyvä työllisyyskehitys on vähentänyt julkisen talouden menoja, lisännyt verotuloja ja – mikä tärkeintä – parantanut kymmenien tuhansien suomalaisten toimeentuloa sekä yleistä hyvinvointia.

Ei olekaan ihme, että käytännössä kaikkien puolueiden vaaliohjelmissa vahvan työllisyyden varaan lasketaan paljon. Ikävien leikkauspäätösten uskotaan vihdoin olevan ohi ja on jopa varaa uusiin panostuksiin, kunhan työllisyysaste vain jatkaa nousu-uralla kohti uutta 75 prosentin tavoitetta.

Puolueiden ajattelussa on kuitenkin kaksi perusongelmaa: 1) työllisyysasteen nousu ei ole mikään automaatti eikä se 2) varsinaisesti luo uutta pelivaraa, vaan pikemminkin auttaa selviämään jo annetuista hyvinvointilupauksista.

1. Työllisyyden elpyminen ei jatku automaattisesti

Työllisyysasteen odottamattoman rivakka elpyminen on saattanut luoda illuusion pitkäkestoisesta nousutrendistä. Helposti unohtuu, että parin viime vuoden hyvän kehityksen tukena ovat olleet sekä suotuisat olosuhteet että suurella vaivalla aikaansaadut poliittiset päätökset. Erityisesti vuonna 2017 maailmantalouden noste oli aivan poikkeuksellisen vahva ja vielä viime vuonnakin kansainvälisestä suhdanteesta saatiin vetoapua. Työllisyyskäänteen taustalla oma roolinsa on varmasti ollut myös kiky-sopimuksella sekä monilla pienemmillä uudistuksilla ja lisäpanostuksilla (mm. ansiosidonnaisen työttömyysturvan lyhennys, muunto- ja täydennyskoulutuksen tukeminen, työasuntovähennyksen enimmäismäärän korotus, liikkuvuusavustuksen laajennus, ns. aktiivimalli jne.).

Valitettavasti maailmantaloudessa on nyt käynnissä selvä käänne heikompaan suuntaan. Viime viikon talousluvut ja markkinaindikaattorit ovat tästä hyvä esimerkki: Euroopassa teollisuuden ostopäällikköindeksien luisu jatkui jyrkkänä, Saksan 10-vuoden valtionlainakorko painui jälleen negatiiviseksi ja Yhdysvalloissa korkokäyrän invertoituminen (pitkät korot laskivat lyhyitä matalammalle) varoittaa jopa mahdollisesta taantumasta.

On selvää, ettei työllisyys saa tulevalla vaalikaudella enää taakseen nousukauden myötätuulta. Jatkossa työllisyyskasvu on entistä enemmän työmarkkinoita tukevien rakenneuudistusten varassa. Näitä toimenpiteitä puolueet ovat esittäneet varsin säästeliäästi.

2. Työllisyyskasvu ei väistämättä luo uutta jaettavaa

Vaikka työllisyysloikka on ollut mittava, väestön ikääntymisen tuomat haasteet ovat vielä mittavampia. Ikääntyminen näkyy jo nyt niin, että työelämän ulkopuolella on suhteellisesti huomattavasti enemmän ihmisiä kuin muutama vuosikymmen sitten. Vaikka työllisyysasteemme on yhtä korkea kuin 1990-luvun alussa, ns. taloudellinen huoltosuhde (”ei-työlliset” / työlliset) on nyt oleellisesti heikompi.

Koska ikääntymisen vuoksi hoiva- ja eläkemenot kasvavat voimakkaasti, taloudellisen huoltosuhteen pitäisi jatkossa mielellään laskea. Jo nykyisen tasonkin ylläpitäminen kuitenkin edellyttää, että harvenevasta työikäisten joukosta saadaan jatkuvasti yhä enemmän tehoja irti. Työllisyysasteen nousu 75 prosenttiin – ja pidemmällä aikavälillä aina 80 prosenttiin asti – lähinnä mahdollistaa aiemmin annettujen hyvinvointilupausten pitämisen, muttei lähtökohtaisesti luo pelivaraa uusille lupauksille.

Timo Vesala on valtiotieteiden tohtori ja Säästöpankkiryhmän pääekonomisti. Vesala kommentoi aktiivisesti talouden teemoja sekä sosiaalisessa mediassa, blogikirjoituksissa että tiedotteissa.