Pienen yrityksen markkinointi 2010-luvulla

Sain oman koulutukseni markkinointiin jo viime vuosituhannella eli 1990-luvulla ja jo sitä ennen olen tehnyt markkinointia työkseni. Nykyään joko ER-tuen ja Kettu Markkinoinnin kautta, mutta kuitenkin kohta 30 vuotta samalla alalla. Tai jos totta puhutaan niin ei 1990-luvussa ja 2010-luvussa hirveästi teknisesti ole samaa, mutta se tärkein on: ihminen tekee yhä ne päätökset.

Vaikka tekniikka on muuttunut hirveästi ja mainostajalle ja markkinoijalle on tullut entistä enemmän mahdollisuuksia niin nykyään ne vanhat periaatteet ovat entistä tärkeämpiä: suunnittele ennen kuin teet ja kun teet, seuraa mitä tapahtuu. Eli suunnittele, seuraa, analysoi.

Ennen oli vaihtoehdot yritykselle tyyliin: liiketila, tori, messut, lehti, faxi, soitot, ulkomainonta, suorapostitis. Nykyään on tarjolla: liiketila, tori, messut, lehti/lehdet, soitot, internet (kotisivut, some….), mobiili yms. Vaihtoehdot ovat lisääntyneet mutta samanaikaisesti vuorokaudessamme on yhä 24 tuntia aikaa, eikä yhtään enempää. Samoin myös todellinen työaikamme ei ole voinut lisääntyä ja monet niistä vanhoista työtehtävistä pitää yhä tehdä- mitä siis pitää huomioida nykyään?

Tänään ja nykyään oikeastaan jokaiselle yritykselle on tärkeätä ymmärtää digitaalisuus, digitaalinen markkinointi, digitaaliset mahdollisuudet. Ymmärtämisen kautta voi löytyä uusia mahdollisuuksia kehittää vanhaakin yritystä tai edes kehittää ja parantaa sekä tehostaa vanhoja työtapoja, ovat ne sitten myyntiin tai markkinointiin tai vaikkapa laskutukseen liittyviä.

Tärkeintä tässä kaikessa on yrittäjä itse, ja valmius ja halu ottaa vastaa uusia ajatuksia ja uusia ideoita sekä niiden mukana myös uutta teknologiaa. Kettu Markkinointi auttaa tässä digitalisaation haltuun ottamisessa nimenomaan paikallisia ja pieniäkin, jo yhden hengen yrityksiä. Kettu Markkinointi ja ER-tuki auttavat yrittäjiä ja yrityksiä kehittämään omaan toimintaansa SOMEA ja muita INTERNET kanavia hyväksikäyttäen niin että se yrityksen oma liiketoiminta ei vaarannu vaan saa lisävoimia. Konsultointi on turhan vahva sana, puhutaan vaikka yhdessä tekemisestä keskustelun kautta. Kaikki alkaa sosiaalisesta kanssakäymisestä ja keskustelusta – sen jälkeen tulee digi ja some.