Muutoksia Kettu Julkaisut Oy:ssä

Yrityksen kehitys ja elo on aina muuttuvaa – paikallaan pysyminen ei ole pitkän aikaa hyväksi.

Kettu Julkaisut Oy työllistää suoraan seitsemän henkilöä, joiden tehtävät jakautuvat myynnin, markkinoinnin ja tuotannon parissa – osan mennessä hyvinkin päällekkäin, eli meillä melkeinpä kaikki osaavat tehdä kaikkea, tai ainakin tiedetään mitä kukin meistä tekee, ja keneltä kysyä tietämättömänä.

Yrityksen päätuote on kaupunkilehti Ykkös-Lohja, jota julkaistaa viikottain ja lehti jaetaan keskiviikkoisin mainosjakelun toimesta Lohja, Siuntion ja Nummelan alueille ja kerran kuukaudessa tehdään laajennettu jakelu, jolloin lehti tavoittaa myös muun osan Vihtiä sekä Karkkilan pääalueet – tällöin kokonaisjakelu lehdessä lähes 44 000 kotitaloutta!

Lehden lisäksi Ketut tekevät paljon digissä. Ketut vetävät ja tekevät sisältöä moneen sosiaalises median kanavaan – sekä omiin, että asiakkaiden. Asiakkaiden sosiaalisen median kanavia ylläpidetään kuukausisopimuksilla, joihin kuuluu niin erilaisten arvontojen pitämiset kuin tavalliset sisältöpäivitykset. Ketut myös tuottavat ja ylläpitävät www-kotisivuja yhteistyössä ER-tuen kanssa. Tätä digimarkkinointia vedetään aputoiminimellä Kettu Markkinointi, ja markkinoinnissa toimivat maaliskuussa 2018 lähinnä Niko Laitinen ja Kari Oksanen.

Lehden painovalmiiksi tekemiseen liittyy joka viikko, ja lähes joka päivä   artikkeleiden taittoa ja mainosten tekemistä sekä asemointia. Tämän meillä tekee Päivi Heino ja Kari Oksanen.

Lehden ja muiden kanavien mainosmyynnistä meillä on tähän päivään mennessä vastanneet Jukka Jokinen ja Kari Vitikainen, mutta Kari siirtyy nyt huhtikuun alusta muihin haasteisiin ja Karin paikalle asettuu Jarmo Kemppainen. Jarmo aloittaa Kettujen palveluksessa torstaina 5.4.2018

Jatkossa mediamyynnissä ovat siis Jukka ja Jarmo, toivotetaan Jarmo tulleiksi Kettujen iloiseen joukkoon.

Ja ps. tämän kesän alueemme laajin kesäjulkaisu LÄNNEN HELMI ilmestyy jälleen kesäkuun ensimmäisenä keskiviikkona eli 6.6. – kannattaa olla ajoissa liikkeellä, jos haluaa oman mainoksensa tuohon kesälehteen, jota jaetaan tänä vuonna 61 000 lehteä mainosjakelun ja Postin välityksellä Läntiselle Uudellemaalle.

KO