Lidlin kesätyöpaikkoihin yli 21 000 hakemusta – moni palaa Lidliin töihin uudestaan

Lidlin kesätyöpaikkoja haki kaikkiaan yli 21 000 kiinnostunutta. Perinteisten kesätyöpaikkojen lisäksi tarjolla oli myös nuorille suunnattuja Tutustu työelämään ja tienaa -harjoittelupaikkoja. Niitä haki kaikkiaan noin 17 000 nuorta. 

Monilla työpaikoilla arkea pyörittävät nyt kesätyöntekijät vakituisten jäädessä kesälomille. Lidleissä eri puolilla Suomea työskentelee tänä kesänä kaikkiaan noin 1000 kesätyöntekijää, joista lähes kaikki ovat aloittaneet jo pestinsä.

Lidl sai tänä vuonna yli 21 000 hakemusta auki oleviin kesätyöpaikkoihinsa. Lisäksi tarjolla oli Tutustu työelämään ja tienaa -harjoittelupaikkoja kaikissa Suomen Lidl-myymälöissä. Harjoittelupaikkahakemuksia tuli kaikkiaan 17 000 kappaletta.

Kohta 20-vuotias karkkilalainen Eveliina Suomalainen on jo toista kesää töissä Lidlin Karkkilan myymälässä. Viime vuoden hyvien kokemusten vuoksi hän päätti hakea myymälään kesätöihin myös tänä vuonna.

–   Täällä on aivan mahtava työporukka ja työvuorot ovat monipuolisia. Tänne oli myös tosi helppo tulla. Työkaverit ottivat todella ihanasti vastaan ja auttoivat kaikessa, Suomalainen muistelee ensimmäisiä työpäiviään.

Lidlissä kesätöitä on tarjolla joka kesä kaikissa myymälöissä, kolmessa logistiikkakeskuksessa ja pääkonttorilla. Työt Lidlissä on koettu ilmeisen antoisaksi, sillä esimerkiksi vuonna 2018 myymälöihin kesätöihin tulleista noin joka viides (19%) oli työskennellyt Lidlissä myös aikaisemmin. Jakelukeskuksissa palaajien määrä on vielä suurempi. Keskimäärin noin joka neljäs (24%) oli työskennellyt myös aiemmin Lidlissä.

–    Silloin olemme onnistuneet työnantajana, kun työntekijä haluaa palata meille töihin. Yhtä lailla on aina suuri ilo saada mukaan uusia lidliläisiä, henkilöstöpäällikkö Sanna Rainio sanoo.

Lidlissä kaikki kesätyönhakijat käyvät läpi saman työnhakuprosessin huolimatta siitä, onko hakija ollut yrityksessä töissä aiempina kesinä. Tällä taataan tasa-arvoinen kohtelu hakijoille.

Perehdytykseen panostetaan

Lidlissä kesätyöntekijöiden perehdyttämisjakso kestää kaksi viikkoa, mutta ratkaisevan tärkeitä ovat ne ihan ensimmäiset päivät.

–    Meillä kesätyöntekijää on ensimmäisenä päivänä vastassa lähiesimies, oma työntekijälle nimetty kummi ja kouluttaja. Kummitoiminnan tavoitteena on, että uusi työntekijä pääsee nopeasti osaksi työyhteisöä ja tuntee itsensä tervetulleeksi uuteen työpaikkaan, Rainio jatkaa.


Tsekkaa myös ER-TUKI.fi sivuston palveluita yrittäjille!