LähiTapiolan ekonomisti: Yhdysvaltain keskuspankin koronlasku antoi lisää tilaa noususuhdanteelle – korjausliikkeen riski roikkuu ilmassa

Yhdysvaltain keskuspankki Fed laski ohjauskorkojaan 0,25 prosenttiyksiköllä keskiviikkona. Lisäksi keskuspankki päätti lopettaa taseensa supistamisen.

Vaikka Yhdysvaltain talous ei välttämättä juuri nyt tarvitse keskuspankin piristystä, LähiTapiolan yksityistalouden ekonomistin Hannu Nummiaron mukaan kyse olikin ennalta ehkäisevästä toimesta.

Yhdysvaltain talous elää yhä ennen näkemättömän pitkää nousukautta. Työmarkkinat ovat edelleen vahvat, talous kasvaa ja amerikkalaiset jaksavat kuluttaa. Kuten Fed keskiviikkoiltana sanoi, korolaskulla keskuspankki haluaa varmistaa, että kehitys säilyisi ennallaan myös jatkossa. 

– Yhdysvalloissa taloutta ennakoivat indikaattorit ovat kääntyneet laskuun, mikä indikoi kasvun heikentymistä tulevaisuudessa. Teollisuuden luottamus on nyt tämän nousukauden aikana heikentymässä kolmatta kertaa. Keskuspankki haluaa turvata suhdanteen jatkumista edelleen. Aikainen elvytys voi kääntää taantuman uhan pelkäksi ilmakuopaksi, Nummiaro sanoo.

Talouden lisäksi Fed on joutunut puntaroimaan päätöksissään poliittisia riskejä, joita nyt kasvattavat Britannian EU-ero ja Yhdysvaltain ja Kiinan kauppaneuvottelut. Molemmat riskitekijät ovat 50/50 –tilanteessa – joko maailmantalouden kannalta paha riski toteutuu tai sitten ei. Fedin etupainotteisella koronlaskulla on iskua pehmentävä voima, jos riskit toteutuvat.

– Nyt toteutetun koronlaskun etu on sen ajoituksessa. Sen vaikutus on jo matkalla talouteen, jos riski realisoituisi. Poliittisten riskien usva voi olla paras selitys, miksi Fedin liipaisinsormi tuntuu tähän taloustilanteessa aika herkältä, Nummiaro sanoo.

– Oletan, että Fedin koronlaskut olivat syksyn osalta tässä. Fed siirtyy tarkkailuvaiheeseen. Jos talouskehitys heikkenee edelleen, joulukuussa tulee toinen lasku.

Sijoittaja puntaroi tuottoa ja riskiä

Yhdysvaltain keskuspankin koronlasku asettaa sijoittajan päätökset taas puntariin. Korkojen lasku painaa vähäriskisten sijoituskohteiden, kuten valtionlainojen tuotto-odotuksia.

– Tuoton saamiseksi on pakko lisätä riskiä, esimerkiksi siirtyä enemmän luottoriskiä kantavien yritysten lainoihin tai kehittyvien talouksien lainoihin. Riski niittää tuottoa, mutta kääntöpuolena on suuremmat heilahtelut talouskehityksen mukana, Nummiaro sanoo.

Heikosti tuottavilla, vähäriskisillä joukkolainoilla on kuitenkin sijansa sijoitussalkuissa. Niillä hallitaan kokonaisriskiä. Lisäksi sääntely pyrkii varmistamaan, että valtioiden lainoille on korkotasosta riippumatta vakaata kysyntää.

Osakkeissa nähtiin Fedin koronlaskun jälkeen pieni notkahdus. Nummiaron mukaan sitä selittävät sijoittajien odotukset nähtyä suuremmista elvytystoimista. Sen sijaan heikentyvät talousnäkymät ja poliittiset riskit roikottavat ilmassa uutta korjausliikettä.

 – Vuoden 2018 alusta lähtien osakemarkkinoilla on koettu kolme korjausliikettä, joiden jälkeen on aina noustu uudelle ennätystasolle. Heikot taloustilastot tai poliittisten riskien uudelleenhinnoittelut voivat heikentää sentimenttiä nopeasti. Ne voivat sysätä viime aikoina ostolaidalla olleet säännönmukaiset sijoitusstrategiat täyskäännökseen. Osakkeiden kohtalo riippuu paljon siitä, tuleeko taantuma vai ei.

Lähde: ePressi