Kirja-arvostelu: Kaikki anteeksi – liianko kanssa?

Laura Manninen, Kaikki anteeksi, WSOY 2018

Laura Manninen (s. 1976) opiskeli ympäristötieteitä ja tekee työkseen viestintää. Luovaa kirjoittamista hän on opiskellut mm. Oriveden opiston kursseilla ja Kriittisessä korkeakoulussa. Hän pitää rinkkamatkailusta, haaveilee maailmanparantamisesta ja harrastaa vuodesta toiseen venäjän kielen alkeita. Manninen asuu Helsingissä ja Tampereella ja kirjoittaa mielellään kulkuneuvoissa.

Minulla on kaksi elämää: se josta puhuin ja se josta en puhunut. Laura, neljääkymmentä lähestyvä vahvatahtoinen feministi ihastuu Mikkoon, joka on monessa mielessä täydellinen: hurmaava, kohtelias, herkkä ja sympaattisesti oikutteleva mies.

Kaikki anteeksi on Laura Mannisen tiivistunnelmainen ja tarkkanäköinen esikoisromaani – väkevä puheenvuoro parisuhdeväkivallasta, perheestä, häpeästä ja vaikenemisen kulttuurista sekä onnistumisen pakosta.

Muuttolaatikot ja ensimmäinen yhteinen koti. Mikko kulkee työmatkaa Helsingin ja Tampereen välillä ja on erilainen mies. Helsingin päässä asutaan Puu-Vallilan yksiössä. Mikko muuttaa työtään Seinäjoelle. Porukalla käydään Sodankylän elokuvajuhlilla. Koetaan yhdessä Seinäjoen kesää ja rantoja.

Mikko saa masennuskohtauksen, joihin ovat saattaneet johtaa velat ja niiden peittämiseksi otetut pikavipit. Mummi kuolee Hermannin sairaalassa Helsingissä. Mikko lähtee ja kuvittelee Lauran jatkuvia ”panoja”, milloin kenenkin kanssa. Uudessa kodissa pettämisepäilyt jatkuvat. Veitsen myötä seuraavat tappamisuhkailut.

Mikko viedään poliisiautolla psykiatriseen päivystykseen. Mikko pääsee myös Lyömättömälle linjalle, Jukan pakeille. Mikko yrittää ”rauhantekoa”. Mikko osoittautuu myös narsistiksi ja Katja on seuraava uhri.

”Selailin verkosta keltaisia pensaita, löysin etsimäni ja liikutuin kyyneliin: onnenpensas. Se aloitti runsaan kukintansa varhain keväällä, ennen kuin lehdet puhkesivat varsiin, ja minä rakastin tuota koreaa pensasta, rakastin sen häpeilemättömän kaunista nimeä, meidän onnenkotimme ovenpielessä kasvoi onnenpensas”.

UNTO VASKUU